maanantai 25. lokakuuta 2010

Lazy sunday stripes

Tunika GT / Liivi GT / Neule H&M / Vyö Armani Junior / Farkut Killah / Kaulakoru Bershka (itse tuunattu)

Ohops, päivät kuluvat välillä kuin siivillä! Tämänkin olen varmaan useampaankin otteeseen jo blogin puoella ennättänyt mainitsemaan.. Varsinaista ajanpuutetta en kuitenkaan voi syyttää, ihan vain omaa laiskuuttani. Syksyn pimetessä voimien kerääminenkin on tärkeää, sillä pimeys vaikuttaa ihmisten vireystilaan olennaisesti ja omasta jaksamisestaan tulee huolehtia. Käytin siis viikonloppuni lepäilyyn ja elämästä nauttimiseen!

Eräs asia, joka tällä hetkellä blogiin liittyen hidastaa tahtiani, on kamerani. Sen kanssa on yksinkertaisesti käytävä mahdottomuuksiin meneviä taisteluja ja ikuisuuden kestäviä asukuvaussessioita ennen edes jollain asteella julkaisukelpoisen kuvan aikaansaamista. Tästä taas luonnollisesti kärsii sekä blogini kuvien määrä että niiden laatu. Uusi kamera on siis edelleen ostoslistani ykkösenä, katsotaan josko moisen saisin piakkoin hankittua.



Eilen völläysputkeni rikkoi kuitenkin sunnuntai-illan ohjelmani. Lähdin erään opiskelijakaverini synttärikakkua nauttimaan nimittäin, joten jotainhan sitä oli päälleenkin kiskottava. Hetken kaappejani kaiveltua päädyin kokonaisuuteen, jolla kelpasi sitten lähteä tuohon ihanaan, tällä hetkelläkin vallitsevaan, loskasäähän läiskyttelemään. Ja kyllä totisesti sen herkkukakun vuoksi kannattikin, nam ;)!

Nyt takaisin postauksia valmistelemaan ja käyttämäni monikkomuoto johtuu siis siitä, että tällä hetkellä minua työllistää opintojeni puolesta toinenkin blogi, joskin onneksi varsin miellyttävästä aiheesta; PR processes in fashion business. Pitäkää peukkuja senkin suhteen!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...