tiistai 28. syyskuuta 2010

Another tuesday

Huhhuh, pitkä mutta oikein rattoisa päivä jälleen takana. Aamu alkoi jälleen kerran aikaisin yliopistolla, jonka jälkeen kiirehdin kotiin odottelemaan jo edellisessä postauksessa pikaisesti vilahtanutta, uuden takkini sisältänyttä pakettia. Muuten, kyseinen takki on IHANA! Esittelen sen kyllä lupaukseni mukaan paremmin sitten myöhemmin.


Neule GT / Takki JC / Koru Gucci / Vyö Armani Junior / Farkut Tiger of Sweden

Tänään pukaisin ylleni Gina Tricotin ohuen neuleen. Neule on ihana kaikessa rentoudessaan ja läpinäkyvyydessään, mutta kaipasi jotain seurakseen. Ryhdistin neuletta hieman vyöllä ja lisäsin yksinkertaisen kaulakorun siihen päälle vielä kaveriksi.

Väsynyt katseeni selittyy sillä, että kuvat on otettu vasta illalla kaiken tämänpäiväisen hässäkän jälkeen. Lähdin nimittäin takkipaketin vastaanotettuani vielä kirppikselle ja voi pojat, nyt ovat kyllä kirppishengettäret olleet tämän tytön kohdalla viime aikoina erityisen suosiollisia! Tämänpäiväiset löytöni ajattelin näyttää huomenna, ainakin yksi juttu tulee pääsemään myös asuuni mukaan.



Huominen tulee jälleen olemaan kovin vilkas. Ajattelin sen verran suoda itselleni vapaata, että skippaan suosiolla aamun markkinoinnin luennon, jonne ei itse asiassa ole edes läsnäolopakkoa.. Käyn siellä reippaana sitten taas ensi viikosta alkaen! Iltapäivällä minua kutsuu kuitenkin vielä pari tuntia yliopistolla espanjan kurssin merkeissä, jossa itse asiassa viihdyn yllättävän hyvin espanjaa jo ennenkin opiskelleena ottaen huomioon, että kyseessä on alkavan espanjan ykköskurssi.

Muu vapaa-aika päivästäni kuluu huomenna puolestaan paikkojen järkkäilyyn ja siistimiseen, sillä tiedossa ovat ensimmäiset tuparini tässä asunnossa. Saan siis ensimmäiseksi tänne opiskelijakavereitani korkkaamaan "uuden" kämppäni. Kesä kun meni vähän ohi asunnon kanssa kunnostautumisen osalta, mutta hiljaa hyvä tulee ja nyt alkaa olla onneksi kaikki aikalailla kohdillaan.

En ole näköjään vilkaissutkaan kelloa viimeisen parin tunnin aikana ja nyt on kyllä jo korkea aika vetäytyä viltin alle sohvalle lököttelemään uusimman Ellen ja suklaan pariin. Kuulumisiin siis!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...