torstai 30. syyskuuta 2010

Wanted for Autumn: Shoes

kuvat: Nelly.com

Palailen jälleen syksyn hankintamietelmien pariin. Ainakin omalla kohdallanihan tämä postaussarja on tuottanut loistavia tuloksia! Koen keskittäneeni tarkemmin hankintojani ja pohtineeni, mihin kannattaa panostaa ja minkä "tämän kauden" jutun voisi hankkia mahdollisesti vähän edullisemmallakin jostain.

Olen varsin tietoinen omistamieni kenkäparien määrästä, ainakin siinä mielessä että niitä on paljon, tarkkaa lukua en edes pysty laskemaan sillä osa omistamistani pareista majailee vanhempieni luona toisella puolella valtiota. Joka tapauksessa, kenkienkin osalta löytyy vielä valitettavaa puutetta.

Ensinnäkin; en omista yhtäkään oikeasti järkevää paria tennareita, viimeisimmät kirpputorilta joihinkin bileisiin kotiutetut päädyin kauppaamaan ystävälleni, kun eivät tuntuneet omiltani. Converset näyttävät kivoilta, mutta näyttävät omassa jalassa vähän hassulta. Nyt olen hurahtanut tuohot light-malliin, joka voisi olla minulle juuri sopiva! Tarpeeksi kevyet ja tyttömäiset, mutta mielellään huomiotaherättämättömässä mustassa värissä, kiitos.

Toinen himotuksen kohde syksylle olisivat niinkutsutut ratsastussaappaat. Kyseessä olisivat aivat täydelliset, rennot mutta ryhdikkäät, naiselliset mutta eivät liian tyttömäisetkään kaupunkikengät! Ruskean eri sävyissä tai mustassa nahassa tuollaiset kengät olisivat kyllä ajattomat ja sen lisäksi kävisivät tähän syksyyn kuin nappi silmään. Ainut ongelmani on tällä hetkellä se, että pitäisikö näiden kenkien kohdalla nyt panostaa jälleen siihen laatuun ja monivuotisuuteen, vai hankkia hieman edullisemmat "kausikengät", jotka voivat toki oikealla hoidolla ja kohtelulla kestää vaikka vuosiakin.

Ehkä näitä taloudellisia päätöksiäni vauhdittaa tosin eräs säästökohde, johon on kyllä vielä matkaa. Täytän nimittäin tänä syksynä pyöreitä vuosia ja eräs unelmieni kaunotar, klassikkojen aatelinen, on pyörinyt jo vuosia mielessäni, joten ajattelin että ryhdikkäällä säästökuurilla voisin sen itselleni ennen vuodenvaihdetta kotiuttaa. Kerron säästöprojektistani lisää joskus myöhemmin, kun se alkaa olla paremmalla mallilla ;).

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Lisää syksyn 2nd hand löytöjä

Kyllä vain, tein taas järjettömän onnistuneen täsmäiskun kirpputorille, tällä kertaa kyseessä oli Jyväskyläläinen Seppälän kirpputorimarket, joka sijaitsee hieman kauempana keskusta-alueelta, mutta osoitti itse asiassa pitkästä aikaa olevansa kyllä vierailun arvoinen!



Olen haikaillut ja kaivannut ponchoa syksyyn, mutta epäillyt sen todellista tarpeellisuutta omassa kaapissani, joten tämä neule tuli vastaan kreivin aikaan! Hengarilla vähän oudon näköinen, mutta päällä upea ponchomainen neule on tarpeeksi ohut, jotta se menee talvella takkien alla, mutta nyt syksyllä muidenkin vaatteiden päällä. Poncho-ongelma ratkaistu siis 4 euron pilkkahintaan uudella Vilan neuleella.



Kaipaan välillä pukeutumiseeni tietynlaista "aikuisen naisen" tyylikkyyttä, ja tämä silkkipaita auttaa asiaa kummasti! Jälleen kerran, vaate on huomattavasti paremmin edukseen sitten päälle puettuna. Samantyylisiä on myyty mielestäni ainakin Zarassa ja tämän omani kotiutin siis 3 eurolla.



Tiedän, taas takki! En vain voinut vastustaa ystäväni minulle bongaamaa Zaran uudenveroista villakangasjakkua. Tämähän menee talvellakin pahimmilla pakkasilla sisätiloissa (yliopistolla kylmyys voi paikoin todellakin yllättää). 5 euroa kustantanut jakku on muuten upea niiden uusien nahkahanskojeni kanssa puettuna ;).



Yhdet saappaatin tarttuivat mukaan. Mustat, kotimaiset vintage-saappaat hurmasivat ajattomuudellaan, uskomattoman pehmeällä nahallaan ja suloisilla yksityiskohdillaan. Olen sitä mieltä, että kun laadukkaat ja kaikin puolin sopivat nahkasaappaat kävelevät kohtuullisella hinnalla vastaan, ne kannattaa kotiuttaa. Näin saa pienellä rahalla itselleen vuosiksi hyvät ja joka tilanteeseen sopivat laadukkaat kengät! Maksoin näistä kaunottarista 15 euroa, joka on kyllä aivan yli normaalin kirppisbudjettini, mutta perustelinkin hankintani jo edellisessä virkkeesssä.

Nyt taitaa olla aika pitää pientä taukoa kirppiksistä, kun vähän liiankin hyvin on tuntunut viime aikoina erilaisia ihanuuksia löytyvän. Tosin saa nähdä kauanko maltan pitää itseni niistä poissa :D

tiistai 28. syyskuuta 2010

Another tuesday

Huhhuh, pitkä mutta oikein rattoisa päivä jälleen takana. Aamu alkoi jälleen kerran aikaisin yliopistolla, jonka jälkeen kiirehdin kotiin odottelemaan jo edellisessä postauksessa pikaisesti vilahtanutta, uuden takkini sisältänyttä pakettia. Muuten, kyseinen takki on IHANA! Esittelen sen kyllä lupaukseni mukaan paremmin sitten myöhemmin.


Neule GT / Takki JC / Koru Gucci / Vyö Armani Junior / Farkut Tiger of Sweden

Tänään pukaisin ylleni Gina Tricotin ohuen neuleen. Neule on ihana kaikessa rentoudessaan ja läpinäkyvyydessään, mutta kaipasi jotain seurakseen. Ryhdistin neuletta hieman vyöllä ja lisäsin yksinkertaisen kaulakorun siihen päälle vielä kaveriksi.

Väsynyt katseeni selittyy sillä, että kuvat on otettu vasta illalla kaiken tämänpäiväisen hässäkän jälkeen. Lähdin nimittäin takkipaketin vastaanotettuani vielä kirppikselle ja voi pojat, nyt ovat kyllä kirppishengettäret olleet tämän tytön kohdalla viime aikoina erityisen suosiollisia! Tämänpäiväiset löytöni ajattelin näyttää huomenna, ainakin yksi juttu tulee pääsemään myös asuuni mukaan.



Huominen tulee jälleen olemaan kovin vilkas. Ajattelin sen verran suoda itselleni vapaata, että skippaan suosiolla aamun markkinoinnin luennon, jonne ei itse asiassa ole edes läsnäolopakkoa.. Käyn siellä reippaana sitten taas ensi viikosta alkaen! Iltapäivällä minua kutsuu kuitenkin vielä pari tuntia yliopistolla espanjan kurssin merkeissä, jossa itse asiassa viihdyn yllättävän hyvin espanjaa jo ennenkin opiskelleena ottaen huomioon, että kyseessä on alkavan espanjan ykköskurssi.

Muu vapaa-aika päivästäni kuluu huomenna puolestaan paikkojen järkkäilyyn ja siistimiseen, sillä tiedossa ovat ensimmäiset tuparini tässä asunnossa. Saan siis ensimmäiseksi tänne opiskelijakavereitani korkkaamaan "uuden" kämppäni. Kesä kun meni vähän ohi asunnon kanssa kunnostautumisen osalta, mutta hiljaa hyvä tulee ja nyt alkaa olla onneksi kaikki aikalailla kohdillaan.

En ole näköjään vilkaissutkaan kelloa viimeisen parin tunnin aikana ja nyt on kyllä jo korkea aika vetäytyä viltin alle sohvalle lököttelemään uusimman Ellen ja suklaan pariin. Kuulumisiin siis!

Wanted - Check

Tällainen pastelliboksi tuotiin juuri ovelleni. Kerroin tilanneeni sen täydellisen takin jonka perään olen jo hetken täälläkin huudellut.



Joku varmasti tunnistaa laatikon, kyseessä on siis Yoox.comin paketti.



Ja tällainen kaunotar sieltä silkkipapereiden keskeltä kurkkii! Tässä pieni vilaus, esittelen takin myöhemmin perusteellisemmin, sillä nyt olen tuli hännän alla matkalla kirppikselle. Katsotaan saisinko ekan kirpputoriesittelynkin aikaiseksi, mikäli maltan pysyä poissa hipelemästä uutukaistani :D.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Söpöilyä ja nahkaa

Toppi Papaya / Housut GT / Saappaat Ebay / Huivi GT / Neule H&M

Tykkään tämän päivän asusta itse ihan mahdottoman paljon! Puin päälleni vastikään kirpputorilta ostamani hörhelötopin, mutta halusin tasapainottaa sen tyttömäisyyttä, joten yhdistin raikkaaseen toppiin harmaan neuletakin ja "nahkapalahousuni".

Nuo housut ovat niin kovin kivat ja ajankohtaiset tänä syksynä, ainut ongelma ovat heti ensi käytössä viime syksynä ratkenneet polvet. Onneksi saappaat peittävät reiät, joskaan eivätpä pöksyt pahat ole revenneillä yksityiskohdillakaan. Havaitsin siis tänään kaapissani mustien (teko)nahkahousujen ammottavan reiän, uudet olisi tähän innostukseen syksyksi siis vielä saatava.

Ulos lähtiessä harmaa linja jatkui neuleesta karvaliiviin ja kietaisin mustan tuubihuiviin kaulaani. Asusta muotoutui oikein sopiva niin aamun tenttiin, iltapäivän luennolle kuin vielä illaksi opiskelijatovereiden kanssa vietettävään peli-iltaan. Tenttiin palatakseni, en ole vielä yliopistourani aikana törmännyt yhtä yksinkertaistettuun tenttiin; vastauksiin vaadittiin lähinnä yksittäisiä sanoja, sekä pidempään tulkintatehtävään ei tentaattorin mukaan "tarvinnut välttämättä edes kokonaisia lauseita". Well, käy minulle kun kello on kahdeksan maanantaiaamuna eikä ajatus kovin pitkissä ketjuissa kuljekaan.

Nyt nappaan Alfapetin kainalooni ja suuntaan peli-iltaan päihittämään kaikki uskomattomalla sanavarastollani ja vankalla Alfapet-kokemuspohjallani. Or not. Tuli voittoa peleistä kotiin tai ei, tärkeintähän on yhdessäolo ja mukavat hetket :)!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Girls night!

Sain käsiini hieman kuvamateriaalia eilisillalta, sekä lisäksi luvan tytöiltä kuvien julkaisuun blogissa, joten tässä pieni paluu eiliseen. Ilta koostui herkullisista tortilloista, valkoviinistä, musiikista ja loistoseurasta! Hyvin viihdyimme kuten kuvista varmasti näkyykin.





Kuvissa näkyvä mekko, joka minulla on päälläni, ei ole omani vaan lainassa ystävältäni. Harmi sinänsä, sillä se on ihana! Vai mitä ;)?

Got them

Kirjoittelin viimeisimmässä wanted-postauksessani lämpimistä syysasusteista. Pohtiminen ja omien tarpeiden kartoittaminen tuotti onnenpotkuun yhdistettynä tulosta ja sainkin jo kaksi kolmesta postauksessa esitetyistä tarpeistani täytettyä!


Kävin loppuviikosta Keljon Citymarketissa, ja muiden vieraillessa Alkon puolella poikkesin itse Aleksi 13:sta alekylttien houkuttelemana. No kappas, kuinka ollakkaan löysin itseni asustehyllyltä valikoimassa juuri tarpeisiini sopivista pipoista ja nahkahanskoista itselleni sopivimpia. Pipo sattuikin olemaan alennuksessa ja hanskat olivat tarjouksessa kanta-asiakkaille.

En todennäköisesti olisi näihinkään osannut edes kiinnittää liikkeessä huomiota, ellen olisi sattunut tietoisesti kirjoittamaan pipon ja hanskojen tarpeesta. Wanted-sarjani tuottaa itselleni selvästi tulosta, joten lisää sarjan postauksia on tiedossa siis jatkossakin! :)

Hanskat ja pipo ovat siis molemmat mustia, mutta säädin lisää valoa kuvaan jotta pipon neuloksesta saisi selvää ruudulta ihailtuna.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Eilisen asu

En sitten eilen ennättänyt palata ollenkaan blogimaailman pariin, pitkän työpäivän jälkeen jäseniä särki niin etten jaksanut kuin istua tai vaihtoehtoisesti maata. Särkykin selittyi myöhemmin, sillä yön pyöriskelin lakanoissa pienessä kuumeessa. Paha olo kuitenkin helpotti onneksi ennen aamua ja sain itseni jälleen töihin.

Paita Tiger of Sweden / Farkkulegginsit GT / Kengät OIS / Koru Gucci

Rakastan tuota Tigerin paitaa, se on materiaaliltaan ilmava mutta ihanan lämmin syksylle. Kauniit ja rennot leikkaukset sekä vyötärönauha tekevät paidasta monipuolisen ja eri tilanteisiin sopivan. Tämä on juurikin sarjassamme vaate, joita olen hypistellyt koko kesän kaapissani ja odottanut pääseväni pukeutumaan siihen syksyn tultua. Ulos lähtiessäni yhdistin asuun vielä sen aiemminkin täällä nähdyn Vilan harmaan karvaliivin.


Tänään olisi tiedossa todellinen Ladies night; ruokaa ja viiniä tyttöjen kesken, sekä myöhemmin jatkamme vielä kaupungin valoihin Shakeriin, joka on tunnettu hyvistä drinkeistään ja musiikistaan. Ehkä saatan jakaa illasta muutaman kuvan tänne myöhemmin huomenna.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Kylppärin viimeistelyä

Kirjoittelin aiemmassa postauksessa noutamastani postipaketista, jonka sisältä paljastui siis H&M Home:n tilaukseni. Myönnettäköön että jännitin hiukan paketin sisältöä ja sen sopivuutta kylpyhuoneeseeni. En kuitenkaan joutunut pettymään, vaan olen kerrassaan tyytyväinen valintaani! Tuotteita kuvatessani räpsäisin pari muutakin kuvaa kylppärini yksityiskohdista;



Suihkuverho in action! Taustalla näkyy puoliksi turkoosihtavaa seinääni, ja verho sopii paikalleen kuin nenä päähän tuoden juuri hakemaani huolitellumpaa yleisilmettä huoneeseen. Tosin en sitten ehtinyt, malttanut, enkä jaksanut silittää verhoa vielä tänään, mutta kuvitellaan taitokset jo silitetyiksi ;).



Toinen tilaamani asia olivat nämä käsipyyhkeet, jotka nähdessäni hihkaisin varmaan ääneen innosta; niin suloiset ja juuri minun pikkuruiseen kylpyhuoneeseeni sopivat! Näitä vasten seinäkään ei näytä ihan niin ankealta, vaan jopa ehkä hiukan harkitulta. Ainakin minun toiveissani...



Kerroin asuntoni yksityiskohtia esittelevässa postauksessa "kynttiläkuppi"-ideastani, jota olen toteuttanut myös kylppärin puolella. Simpukat tuovat ihanaa merihenkisyyttä sinertävään värimaailmaan. Käsienpesualtaan reunalle asetettu kuppi on tiimarin ja sen sisältämät simpukat puolestaan metsästetty kirpputoreilta.



Joku asuntoni edellisistä asukkaista on ilmeisesti rakentanut tämän hyllyn wc-pöntön yläpuolelle itse. Hylly sopii mitä parhaiten pienen kylpyhuoneen tavaransäilytykseen, joten hankin siihen muutaman vesihyasinttikorin Jyskistä. Alin hylly on omistettu hius- ja ylemmät puolestaan muille tavaroille. Omistan näet melkoisen arsenaalin hiustuotteita ja omissa koreissaan ne pysyvät sekä järjestyksessä että siistivät yleisilmettä. Pientä piristystä koreille tuovat alimman hyllyn koriste-esineet, valkoinen patsas on kirpputorilta ja keino-orkidea Hemtexistä hankittuja.

Sellaista, kuulisin erityisesti kylppärini sisustuksesta mielipiteitä, sillä olen vielä itsekin vähän kahden vaiheilla sen kanssa. Erityisesti koen seinän värin hieman häiritseväksi, mutta pienillä yksityiskohdilla on helppo muunnella kokonaisuutta, vuokra-asunnossa kun hyväkuntoisia laattoja on ihan turha lähteä uusimaan.

Onneksi tilaamani tuotteet ehtivät perille ajoissa, ensi viikon puolella ovat nimittäin tiedossa jo kämppäni ensimmäiset tuparit opiskelijatovereideni kera!

torstai 23. syyskuuta 2010

Pukeudu PuNaiseen

Tänään vietetään "pukeudu punaiseen" -päivää.

Hame H&M / Paita H&M / Huivi GT / Takki JC / Saappaat Ebay

"NaisenSydän PuNainen-kampanja on osa Suomen Sydänliiton NaisenSydän-ohjelmanja Maailman Sydänjärjestön Go Red for Women -kampanjan  toteutusta. Kampanjan tunnuksena on punainen mekkojoka symboloi naisen sydämen terveyttä. Samalla punainen mekko kertoo myös naiseuden ja naisena olemisen vahvistamisesta."
lainaus: PuNainen -kampanjan kotisivu

Aamulla töihin kiirehitessä päivän asuun päätynyt punasävyinen H&M:n hame oli ainoa punainen vaate, jonka käsiini löysin. Ajatus on kuitenkin tärkein, sillä halusin olla mukana hyvän sanoman edistämisessä.
Räikeä hame sai seurakseen mustat vaatteet ja asusteet, joita vasten sen värit pääsivät oikeuksiinsa. Punainen kun ei yksinkertaisesti ole minun kaappini vallitsevimpia värejä, vaikka siitä kovasti tykkäänkin. Syksyn muodin mukanaan tuomat punaiset väriläiskät kuitenkin innostavat, jospa löytäisin paremmin itselleni sopivaa punaista asusterintamalla.

Kuvasimme asuani vasta seitsemän aikaan illalla, joten kuvanlaatua oli suoraan sanottuna aivan surkea jo pelkän valon puutteen takia. Itse asiassa tämän postauksen kuva oli ainoa vähänkin kelvollinen, joten se käyköön nyt tähän hätään.

Olen tällä hetkellä kuoleman väsynyt töistä sekä rankasta viikosta, joten tällä kertaa jätän sen turhemmat höpöttelyt sikseen ja jatkan uuden postauksen kimppuun iltateen voimin jotta saisin sen tänään valmiiksi, huomenna olisi nimittäin jälleen tiedossa pitkä työpäivä. Hain nimittäin erään postipaketin vielä töiden jälkeen viimeisillä voimillani ;)

Kirppishaukan uusintaisku

Jälleen olisi tiedossa kirppislöytöjen esittelyä. Käväisin keskustassa sijaitsevalla lempikirpputorillani ja sieltähän olisi jälleen löytynyt enemmänkin kaikkea kuin mitä lopulta tulikaan kotiin ostettua. Tietyt rajat on pidettävä kirpputoriostoksissakin, vaikka hinnat olisivatkin edulliset. Sallin kuitenkin itselleni poikkeuksia, kun jotain kauan kaivattua tai kerrassaan ihanaa sattuu löytymään.

Tällaisia juttuja lähti sitten mukaani eilen:



Papaya-merkkinen, kevyt sinivalkoraidallinen toppi. Vaikkeivat topit varsinaisia syysvaatteita olekaan, tämä röyhelöinen, kevyt kaunotar tuo ihanaa romanttista lisää muhkeisiin neuleusiin. Toppi kustansi uutena 4 euroa.



Tämä tunika on H&M:n. Hauskaan tunikaan syksyistä sävyä tuo alaosan harmaa väri. Hengarilla tunika ei ole kummoinen, mutta ihastuin tähän sovitettuani sitä pikaisesti. 2,50e ei kyllä yhtään haitannut kassallakaan sitten.



Viimeinen löytöni oli Cristelle & CO:n hihaton neule löysällä kauluksella. Trikooiset paidat ja t-paidat saavat mukavasti talvelle saakka käyttöaikaa neuleen kanssa paritettuna. Ajattelin kokeilla tätä liivia myös arkisempien mekkojen kaverina, sekä mielessäni on monia pukemisideoita tämän varalle. Neuleen hinnaksi jäi myöskin 4 euroa.

Sellaisia juttuja nappasin kaappiini tällä kertaa, miltäs näyttää? Rahaa meni yhteensä 10 euroa 50 senttiä ja olin itse oikein tyytyväinen lopputulokseen. Näitäkin tullaan tulevissa asuissa näkemään, mahdollisesti hyvinkin pian.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Uusvanhaa päällä

Bleiseri Vila / T-paita 2nd hand / Vyö 2nd hand / Farkut Tiger of Sweden / Saappaat 2nd hand

Pukeuduin tänään pitkälti niihin juttuihin, joita kotiutin kirppikseltä pari päivää taaksepäin. Asun perusideaan kuului tänään hieman pelkistetympi ja klassinen tyyli, jossa onnistuin ainakin omaa silmääni sitten miellyttämään. Tyylikkyys kun ei vaadi aina suuria summia tai kuumimpia uutuuksia.

Olin tänään opintojeni parissa, viilettäen paikasta toiseen ja kaupungin laidalta aina luennolta, keskuksesta tai kirjastolta toiselle kahdeksasta neljään. Kuvat on otettu vasta, kun viimein vapauduin akateemisista velvollisuuksistani tälle päivää, joten toivottavasti nuutunut olemukseni ei puske pahasti kuvista läpi.

Rakastan noita uusia saappaitani! Koko päivän ravaaminen ympäriinsä plus vesikelit ulkona ja jalkani tuntuvat edelleen siltä kuin olisin hipsutellut villasukat jalassa koko päivän, kun normaalisti päkiäni huutaisivat hoosiannaa kahdeksantuntisen päivän jälkeen. Harvoissa saappaissa on ollut noin hyvin jalalleni sopiva lesti! Enkä edes käyttänyt minkäänlaisia pohjallisia, päkiätyynyjä tai muita vastaavia keinoja, joista on apua pehmentämään askelta koroilla käveltäessä.


Kuvissa näkyvät lisäksi kirppispostauksessa esitelty hohtava ja laskeutuva t-paita. Housuihin työnnettynä ja bleiserin kanssa t-paita on ihanan naisellinen mutta niin mukava päällä, ihanan pehmeää materiaalia! Myös tuo vyö on kirppisreissultani, se "musta" nahkavyö josta kirjoitin ja joka paljastuikin vasta tänään luonnonvalossa tumman siniseksi. Noh, ei paljoa haittaa, vyö kun on niin kovin tumma, eikä riidellyt muun asun kanssa.

Kirppiksestä aasinsilta tähän päivään. Kävin jälleen kirppiksellä, joskin toisella kuin toissapäivänä. En vain voinut vastustaa lempikirpparini kutsua pitkän ja rankan päivän jälkeen! Katsotaan milloin saan tänne seuraavan kirppisostosesittelyn (melkoinen sanahirviö)...

Ps. En jätä ensi kerralla tavaroita farkkujen taskuun! Ups..

Wanted for Autumn: Warm accessories

kuvat: Nelly.com

Lisää syksyn tarpeita siis jälleen. Tällä kertaa "tarvelistallani" esiin nousevat asusteet. Jaottelin asustekategoriat "lämpimiin vaatekappaleisiin" ja muihin, joihin tulen sitten myöhemmin vielä palaamaan.

Kaulahuiveja omistan itseasiassa valmiiksi jo melkoiset kasat, mutta suurin osa niistä on enemmän kevääseen, kesään ja lämpimään alkusyksyyn soveltuvia. Pehmoiset huivit, joista on koleilla syyssäillä ja talvellakin hyötyä, muodostavat minun kaapissani oman vähemmistönsä. Kuvan huivi on trikoinen, mutta haussa olisi ennemminkin neuleversio vastaavasta huivista. Letitetty huivi on hauska idea ja olen kyllä neulottuja versioita tuosta aiemmin nähnytkin, joten samantyyppisen löytämisen ei syksyn kuluessa luulisi kovin hankalaa olevankaan.

Pipot ovat kompastuskiveni; mieluisat ovat kaikki päässeet viime talvena hukkumaan ties mihin, eikä kaapista löytyvistä juuri mikään tunnu sopivalta muualle kuin laskettelurinteisiin. Olen varsin ihastunut löysiin neulepipoihin, ne ovat niin ihanan rentoja ja pehmoisia! Löysemmän mallinen pipo ei myöskään latista hiuksia niin, että pipoa ei viitsisi enää päivän aikana päästänsä tarpeen tullen ottaa; en ole oikein tottunut käyttämään pipoja tai myssyjä sisätiloissa. Näitä saisi löytyä mustan lisäksi muissakin väreissä, ainakin (luonnon-/)valkoinen ja ruskea olisivat paikallaan myöskin, sekä kauniilla kuvioneuloksella varustetut.

Nahkahanskat. Hävettää myöntää, mutta olen onnistunut kadottamaan kaikki omistamani nahkahanskat. Ne vain jäävät aina johonkin... Tavallisesti olen suosinut mustia ja pelkistettyjä versioita, mutta niiden rinnalle olisi ihana saada tyttömäisin tai muuten mielenkiintoisin yksityiskohdin varustetut versiot! Jospa ne söpömmät eivät hukkaantuisikaan niin helposti. Hanskoissa aito nahka on välttämättömyys, keinonahka ei onnistu pitämään sormia lämpimänä. Nahkahanskat kun ovat pehmeämmätkin ja etenkin ajan kuluessa kun ne muokkautuvat omiin käsiin.

Tämänpäiväisestä listasta muodostuikin varsinainen välttämättömyyksien kokoonpano, kun kaikista edellämainituista on allekirjoittaneella pulaa. Onneksi ketjuliikkeiden peruspipot ja huivit eivät paljoa lompakkoa rokota, mutta lämmittävät itseä sekä sisältä että ulkoa pimeänä, kylmänä syksynä ja myöhemmin talvellakin.

Ps. Löysin vihdoin ja viimein täydellisen syystalven takin, jota peräänkuulutin ensimmäisessä wanted-postauksessa ja josta olen päivätolkulla jaksanut jauhaa. Takki on tilattu eräästä nettikaupasta, enkä malta odottaa sen saapumista!! Palailen takin tiimoilta blogiin sitten, kun vain pakettini suvaitsee saapua joko tämän viikon loppu- tai ensi viikon alkupuolella.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Piristystä pikkurahalla

Wuhuu, kävin jälleen eilen kirpputorilla pyörähtämässä kuten suunnitelmiin kuuluikin. Tällä kertaa ratsiani kohteiksi päätyivät Savelassa sijaitsevan Kirpputori Silinterin itsepalvelukirppiksen myyntipöydät ja mikä reissu se olikaan! Aivan nappilöytöjä suorastaan. Tällä kertaa kirppislöytöjen esittely tuli toteutettua ihan esittelemällä löytöjä päälle puettuna.



Harmaa "samettipintainen" waterfall-jakku on alunperin Gina Tricotin. Muistan kuolanneeni tämän perään jo liikkeessä, mutten hetkellisessä pihiydessäni tullut sitä ostaneeksi. Normaalisti kun kotiutan edullisempia vaatteita vähän turhankin matalalla kynnyksellä... Nyt se tuli vastaan 5 eurolla, joten omaa kokoa yhden isompanakin nappasin sen suruitta matkaani. Pienempää en tullut aiemmin sovittaneeksi, mutta jakku on juuri tuossakin koossa kerrassaan upea!



Tässä kuvassa näkyykin kaksi kotiuttamistani jutuista; hohtava, ohutta ja pehmeää kangasta oleva t-paita. Täydellinen peruspaita neuleiden ja bleisereiden kaveriksi, eikä todellakaan ollut hinnallakaan pilattu; pulitin tästä upeasti laskeutuvasta t-paidasta hurjaakin hurjemmat 30 senttiä! Toinen kuvan ostos on ruskea kohtuu tavallinen nahkavyö, joka irtosi puolestaan eurolla mukaan. Lisäksi löysin mustan perusnahkavyön hopeisella, pelkistetyllä soljella, eurolla myöskin. Luonnollisesti sen kuvaaminen sitten muistuikin mieleen myöhässä.



Täytyy kyllä sanoa, että tässä on päivän ykköslöytö! Tällaiset saappaat ovat mielessäni pyörineet, saappaat jotka ovat ruskeaa nahkaa puunvärisellä, juuri sopivan korkealla korolla. Aidon nahan lisäksi erityisbonukset nämä vintagesaappaat ansaitsevat kotimaisuudellaan. Saappaat menevät niin suorina, kuin monessa paikassa viime aikoina nähtynä rypytetyin varsin. Kyseessä oli päivän kallein ostos, mutta lähes uudenveroisista nahkakaunottarista en kuitenkaan summaa sen suuremmin surrut; maksoin 19,90 euroa.


Vannon ettei tuo alle puettu paitakaunotar asettunut ihan noin luonnossa...

Jos joku ihmettelee kuvien laadun vaihtelua (tai vaikkei ihmettelisikään), niin haluan kiittää tähän väliin Tiia avusta kuvien kanssa useampanakin päivänä, sekä toivottavasti vielä myöhemminkin ;)!

Jos satutte postauksen lukaisemaan ja aikaa on, kuulisin mielläni muidenkin hyvistä kirppisbongauksista, niitä ah niin mahtavia löytöjä on ihana jakaa jonkun kanssa!

maanantai 20. syyskuuta 2010

H&M Home

kuvat: hm.com

Näpyttelin eilen pienimuotoisen tilauksen H&M:n nettikauppaan. Tiedän, taas. Mutta tällä kertaa tilattavaksi päätyi vaatteiden ja asusteiden sijasta H&M Homen tuotteita.

Kuten olen kertonut, asuntoni sisustus alkaa olla pikkuhiljaa loppusuoralla viimeisiä silauksia vaille. Kovin ongelmalliseksi sisustuskohteeksi on osoittautunut kylpyhuoneeni, jonka seinän laatat ovat noin puolen välin korkeudelle haalean turkoosit (?!). Kyseinen sävy ei ole kovin trendikäs, enkä olisi itse moisen sävyisiä laattoja valinnut, vaikka kylppärini onkin muuten ihan jeppis. Kovin olen koettanut rauhoittaa puoliksi turkoosia seinää valkoisella ja vaalean puun sävyillä, mutta pieni viilaus ei todellakaan olisi pahitteeksi toimivan kokonaisuuden aikaansaamiseksi.

Päädyin sitten selailemaan illalla H&M Homen syysuutuuksia ja törmätessäni kuvan suihkuverhoon sain melkoisen ruudinkeksijän väläyksen; jos en voi peittää tai muuttaa seinääni, korostan sitä muutamalla elementillä jotta saan kokonaisuudesta yhtenäisen! Suihkuverhon sävy on ainakin kuvassa nimittäin lähes tismalleen sama kuin seinässäni.

Verholle kaveriksi nappasin vielä pari pirteää käsipyyhettä, jotka väreiltään käyvät sävy sävyyn kokonaisuuteen ja upealla ruusukuviolla varustettuja. Olen tähän asti suosinut vain vaaleita käsipyyhkeitä (ainakin kun joku on kylässä näkemässä :D) ja nämä pariutuvat niiden kanssa saumattomasti.

Intoani ei vähentänyt yhtään se, että koetin ihan huvin vuoksi vielä samaa alekoodia, jonka käytin aiempaan tilaukseeni. Tättärää, se toimi! Ilmeisesti koodi on muutenkin voimassa vuoden loppuun saakka, joten muistakaahan käyttää sitä jos tulee jotain pientä tilailtua. Koodilla 8909 saa siis tilauksen kalleimmasta tuotteesta 25 prosentin alennuksen, ei lainkaan paha :)!

Kuvailen lopputulosta konkreettisessa ympäristössään kunhan saan tuotteet käsiini, ainakin nettisivujen mukaan ne olivat jo pakattavana ja tulossa tämän viikon aikana, joten kauaa tuskin tarvitseekaan odotella.

Ps. Alempana päivän asu esillä!

Maanantain asu

T-paita Diesel / Bleiseri H&M / Farkut Tiger of Sweden / Koru vintage

Kaivoin kaapista pitkästä aikaa ylleni kuvassa näkyvän Dieselin printti t-paidan. Paita on ihanan pehmeä, kauniilla musta-harmaalla printillä sävytetty, pitkä ja väljän mallinen. Koska päivän aikataulun hallitsevana osuutena on jälleen palloilua yliopistolla, vetäisin Tigerin farkut jalkaan, paidan helman solmulle ja bleiserin ylleni, jottei kokonaisuus menisi liian "arkiseksi". Jostain syystä tykkään pukeutua usein yliopistolle siististi ja asiallisesti, mutta rennosti. Johtuneeko sitten akateemisesta ympäristöstä ja ilmapiiristä vai ken tietää mistä. Poikkeuksiakin kyllä löytyy sitten toisina päivinä.

Aamu alkoi jälleen luennolla laittoman aikaisin kahdeksalta viestinnän laitoksella ja suuntaan pian toiselle kampukselle vielä iltapäiväiselle espanjan luennolle. Sieltä taas suunnitelmana olisi käväistä ainakin kirpputorilla ja metsästää takkia, jonka onnistun näemmä mainitsemaan nyt joka postauksessa (niin palavasti toivon mieluisan itselleni löytyvän).

Saa nähdä kuinka mehut riittävät kaupungilla tallailuun vielä pitkän päivän jäljiltä, tosin juurikin kirpputorien ratsaaminen kuuluu lempipuuhiini. On vain yksinkertaisesti ihanaa kuljeskella pitkin lempikirppareiden käytäviä ja analysoida mielessään erilaisia ihmisiä pöydissä myytävien tavaroiden perusteella; mielikuvat vanhoista leideistä, jotka ovat tuoneet myyntiin nuoruusaikaisia hopeakorujaan tai "shopaholisteista" jotka ovat kokeneet liikkeissä varsinaisia onnentunteita uuden vaatteen löytäessään ja huomanneet hintalaput irrotettuaan ettei kyseessä olekaan ihan se oma juttu.

Näpyttelin eilen illalla pienen nettitilauksen, siitä lisää myöhemmin tänään :P

Nyt lähden köröttelemään yliopistolle, ciao!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Mistä on vapaapäivät tehty?


Vapaapäivän tänään tekevät...


   ... pitkät yöunet ja myöhäinen herääminen kesken yötöiden yllättäneen migreenikohtauksen jälkeen.

   ... julkaisukelvoton kotiasu.

   ... The Hills, The City, Dance.

   ... viime kesän fiilistely postauksen kuvituksen muodossa.

   ... sohvalla löhöily.


   ... lempiblogien läpikahlaaminen.

   ... postausten valmistelu.

   ... halaukset ja lämmin syli.

   ... Ben & Jerry's Half Baked.

   ... se ettei koko päivä sisällä sinäänsä mitään erityistä tai pakollista.


Ihanaa sunnuntaita! Palailen huomenna taajuuksille päivän asun kera :)

Ps. Postauksen kuvitus on viime kesäiseltä Kalajoen matkalta, jossa olimme juhlimassa kaverini 20-vuotissynttäreitä. Eivät liity varsinaisesti aiheeseen, mutta rakastan niiden tunnelmaa! Erään tietyn olettekin kaikki jo nähneet, kyseessä on bannerikuvan alkuperäisversio.

Wanted for Autumn: Knits

kuvat: Nelly.com

Ja jälleen syyskaipauksia.

Viime kesän yliluonnollisten, joskin kerrassaan mahtavien ja mieluisten, helteiden jälkeen pitkähihaiset paidat ja kerrospukeutuminen houkuttaa kovasti. Syksyllä otolliset neuleet tai pitkähihaiset ovat pehmeitä ja lämpimiä olematta liian paksuja. Viileillä keleillä sekä talven tultua syksyn paidat saavat uutta ilmettä kerrospukeutumisesta ja kuvissa näkyviä kappaleita voisin itse kuvitella käyttäväni sydäntalven paukkupakkasillakin, vaikka kaikkia yhdessä tai lämpimiin kerroksiin yhdistettynä.

Liehuvat ja kepeät yläosat ovat olennainen osa omaa tyyliäni kapeisiin tai simppeleihin alaosiin yhdistettynä. Ne menevät niin legginsien kanssa yhdistettynä tunikan, kuin vaikkapa farkkujen kanssa paidan roolissa. Lisäksi löysiä yläosia on helppo muunnella erilaisilla vöillä, koruilla tai solmimalla.

Norjalaistyylisiä villapaitoja on nähty ensi talvea ajatellen muun muassa Dolce & Gabbanan mallistossa. Perinteikkäitä kuvioita onkin näkynyt paljon jo alkusyksystä useiden eri ketjuliikkeiden tai merkkien tarjonnassa ja itseäni ne viehättävät kovasti tuodessaan lämpimiä muistoja ja mielikuvia lapsuusaikojen villapaidoista.

Ohuet, yksinkertaiset pitkähihaiset paidat puolestaan ovat osa niistä vaatekaapin niin kutsutuista kulmakivistä, niin monikäyttöisiä ne ovat. Niillä on helppo tuoda asuihin mukavuutta ja esimerkiksi kuvan musta, aavistuksen läpikuultava paita kävisi kivasti niin muiden vaatteiden päälle kuin allekin puettuna. Olen aika laiska ja malttamaton hankkimaan perusvaatteita, mutta tuollainen on kyllä kotiutettava ja pian ennen kuin kelit ovat liian viileät paidan käyttämiseen sellaisenaan. Läpikuultavia materiaaleja on nähty muotitalojen syystalven 2010 catwalkeillakin paljon, joten inspiroiduin ja kuvan tyyppinen paita onkin omalla kohdallani muodostunut jo eräänlaiseksi päähänpinttymäksi. Täytyy kotiuttaa vastaava yksilö omaan kaappiinkin hyvissä ajoin ennenkuin ohkaista paitaa on liian kylmä käyttää sellaisenaan.

Jälleen vinkkejä ja bongauksia vastaavanlaisista hakusessa olevista vaatteista otetaan mielellään vastaan. Olisi myös kiva kuulla, löytyykö muilta samanlaisia tai kerrassaan vallan muita haaveneuleita tai -paitoja syksyä ajatellen!

lauantai 18. syyskuuta 2010

Viikonloppua

Huh, voimat ja jaksaminen ovat kyllä nyt melkoisella koetuksella rankan aikataulun takia niin opintojen, töiden kuin vapaa-ajankin aikataulujen puolesta. Olen haalinut itselleni melkoisesti menoa ja vielä pitäisi ensi yö jaksaa aamuun asti töissä. Tällaista vedin tänään ylleni;

Paita Ebay / Legginsit Vila / Koru JC / Saappaat Ebay

Vapaapäivä on tullut tänään enemmän kuin tarpeeseen, enkä ole varsinaisesti tehnyt muuta kuin keräillyt voimia eilisten synttärijuhlintojen jäljiltä. Ilta oli kyllä kieltämättä oikein onnistunut ja päivänsankarin näköinen :)! Tulin tänään alkuillan paikkeilla ystäväni luokse kyläilemään Hillsin ja ruuanlaiton merkeissä, sekä saimme siinä samalla asunikin kuvattua kunnon vehkeillä, joskin surkeassa valossa sateessa.


Kuvan paita on niinikään suursuosikkejani ja sarjassamme "vaatteet joita ei vain raaski käyttää liian usein". Kyseessä on Ebaysta tilattu tehdaskappale, joten en ole sen merkistä täysin varma, ainakin myyjän mukaan kyseessä on Topshopin paita.. Mutta eihän merkki vaatetta teekkään! Kaunis pitsiselkä on upea, joskaan ei aivan niin läpikuultava kuin joissain tämänpäiväisissä kuvissa. Löysä leikkaus ja harmaa kangas tasapainottavat pitsin juhlavuutta, joten paita käy hyvin arkeenkin.


Kaulakorua ostaessani muistan myyjän varoitelleen sen sotkeutuvan helposti, sillä hän omisti itsekin kyseisen mustan ketjukorun. Otin vinkistä vaarin ja säilytin korua aina vain naulassa tai korupuussa roikkumassa, mutta muuton tiimellyksessä se meni niin pahaan solmuun, että jaksoin vasta tänään selvitellä ketjut takaisin ojennukseen ja sain sen pitkästä aikaa kaulaani! Harmaalla, arkisella taustalla koru näyttää ainakin omaan silmääni oikein mielenkiintoiselta ja tuo ronskiutta tyttömäiseen pitsiin ja liehuvaan kankaaseen.


Täytyy tästä seuraavaksi hipsiä pikkuhiljaa pienille "päiväunille", jotta jaksan palautua huomenna paremmin vuoroni jäljiltä. Huominen päivä on pyhitetty löhöilyyn ja koti-illalle, mutta ajattelin ennen sitä suunnata vähän kaupoille metsästämään itselleni takkia, jota peräänkuulutin edellisessä postauksessa. Wish me luck! Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille ja tervetulotoivotukset uusille tilaajille :)

Ps. Eikö ole muuten herkullisen näköiset pöperöt ;)

perjantai 17. syyskuuta 2010

Wanted for Autumn: Jackets

Tästä starttaa blogin uusi, joskaan ei erityisen mielikuvituksellinen postaussarja, jonka julkaisut löytyvät kaikki sitten "wanted"-tunnisteen alta. Saman tunnisteen alle sijoitan tulevaisuudessa myös yksittäisiä kuolannan kohteita ja toivehankintoja, myös niitä jotka ovat kuvitteellisessa viisivuotissuunnitelmassani mahdollisesti haave vain.

kuvat: topshop.com

Varsinaista, minulle tavanomaista, selkeää ja suunnitelmallista ostoslistaa syksyn hankinnoista en ole saanut tähän mennessä vielä itselleni koottua ja siitä syystä halusinkin lähteä liikkeelle eri pukeutumisen alueista ja perusosista. Ehkäpä näistä muokkautuu samalla ostoslistani ja pystyn hieman näidenkin pohdintojeni avulla jäsentämään sekä järkiperäistämään paremmin syksyn ja syystalven hankintojani.

Useimmille uskoisin syyspuvuston täydentämisen alkavan juurikin takista. Omassa kaapissani minulla on valmiiksikin jo jonkinmoinen takkikokoelma, mutta sekin kaipaa tälle syksylle pientä päivitystä. Mikäpä muukaan on verkkokalvoilleni viimeaikoina lähes liimautunut kuin lentäjätakki, jonka paluu on tänä syksynä vahvempi kuin miesmuistiin (tai ainakin tämän neidin muistiin :D). Vaikka kelsi- ja karvavuoriset/-kauluksiset takit ovatkin tänä syksynä erityisen vahvasti pinnalla, aviator-takki on ajaton hankinta.

Kun vaatteen haluaa kestävän aikaa, kannattaa satsata laadukkaisiin materiaaleihin niissä puitteissa, kun se rahallisesti ja eettisesti on mahdollista. Tästä syystä metsästyksen alla olisi ensisijaisesti päälymateriaaliltaan nahkainen takki. Kaikki tähän mennessä löytämäni sopivat yksilöt ovat kuitenkin keinonahkasia, joten ajattelin jatkaa vielä etsintöjä jonkin aikaa. Nahka on keinonahkaa lämmittävämpää, se hengittää, eikä pikkupakkasillakaan ole vaarassa rapistua tai murentua keinonahkan tavoin. Nahka myöskin ikääntyy vuosien saatossa huomattavasti keinonahkaa kauniimmin. Karvavuori tosin pitää hyvin lämpimänä keinonahkassakin, mutta itselläni olisi tarkoitus löytää nimenomaan takki, joka on käyttökelpoinen vielä talvellakin leudommilla keleillä.

Kuvan takit ovat vähän sinnepäin, etsimäni yksilön ei ole välttämättä pakko olla se tyypillisin lentäjätakki, vaan kyseessä voi olla vahvoja vaikutteita saanut versiokin, karvakaulukset, vuori, nahkainen (myös mokkanahka käy) pintamateriaali. Harmi vain että juuri noista Topshopin takeista olisin voinut kelpuuttaa kumman tahansa heti, jos ne vain olisivat olleet nahkaa. Kokojakaan ei tosin tainnut olla edes jäljellä...

Tästä kuitenkin lähdetään liikkeelle, ja hyvin bongauksia tai vinkkejä otetaan mielihyvin vastaan! Sen verran on kuitenkin tullut jo oikeanlaista takkia metsästettyä.

Koruton ja koristeinen

Huhhuh, viikko on ollut kiireisin aikoihin. Millon on luentoa, palavereita tai töitä, milloin syksyn opiskelijakissanristiäisiä tai muista juhlia. Olleen jälleen kerran luennon ja töiden välisellä paussilla, illalla matka jatkuu ystäväni 20-vuotissynttäreille suoraan töistä. Kivaa joo, mutta kauhean kiireistä. Onneksi viikonloppu onkin sitten lauantaista yövuoroa lukuunottamatta vapaa.

Tunika Soaked in Luxury / Vyö H&M / Farkut Tiger of Sweden / Ballerinat Zara

Polkaisin sateessa aamukahdeksaksi visuaalisuuden luennolle näissä kamppeissa. Outoa, sillä koko viime vuonna minulla ei ollut mitään yliopistoon liittyvääkään perjantaisin, nyt sinne joutui vielä aamulla noinkin varhain. Erittäin hyödillinen se olikin ja sain uutta pohdittavaa blogin ulkoasuakin koskien. Ehkä rukkailen uutta layoutia kunhan aikataulu antaa periksi sen verran.


Löysä, trikooinen ja lepakkohihainen tunika on merkiltään Soaked in Luxury. Vaikka olen elänyt yli lepakkohihoista aikapäivää sitten, tämän kyseisen yksilön kohdalla teen ehdottomasti poikkeuksen, niin mukava se on. Paita on ihanan simppeli, mutta siitä huolimatta mukavilla yksityiskohdilla höystettynä se ei käy liian tylsäksi. Lisäsin mukaan lähikuvan etumuksen printistä, joka esittää koruröykkiötä. Tuohonhan voisi kokeilla toteuttaa päälle ihan konkreettisia korujakin läjäksi jos löytäisi oikean henkiset ja tarkoitukseen sopivat yksilöt.

Farkut ovat minun jalkaani ne täydelliset mustat farkut. Rakastan Tiger of Swedenin farkkuja, sillä ne vain yksinkertaisesti istuvat minulle ylitse muiden kokeilemieni. Myönnettäköön, että ruotsalainen merkki kokonaisuudessaankin kuuluu suosikkeihini selkeillä leikkauksillaan ja mielenkiintoisilla yksityiskohdillaan.

Nyt lähden valmistautumaan sekä töihinlähtöön, että vuoroa seuraavaan illanviettoon. Ajastin illaksi uuden postauksen, joten luettavaa täältä tulee löytymään lisää vielä tämänkin päivän puolelta. Huomenna totisesti nautin vapaapäivästäni!

Ps. Pahoittelen kuvia, hovikuvaaja kun on muiden asioidensa parissa ollut niin kovin kiireinen, eikä itselläni ole viikkoon ollut sopivaa rakoa aikataulullisesti kuvata asuja jonkun kanssa.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Asunnon pienet piristykset

Innostuin napsimaan pari kuvaa asuntoni muutamista yksityiskohdista uusien hankintojeni, joista kerroin sunnuntaina, innoittamana. Opiskelijan sisustusbudjetti on useimmiten huomattavasti suppeampi kuin tavallisessa päivätyössä käyvällä ja yleelliset design-tuotteet ainakin omalla kohdallani ovat tällä hetkellä vain haaveita. Sisustus ei kuitenkaan ole vain rahasta kiinni ja omaa vuokra-asuntoa voi pienin yksityiskohdin piristää edullisemminkin opiskeluaikaisessa vuokra-asunnossa. Kekseliäisyydestä on hyötyä ja suurta apua, eikä kaikkea ole välttämättä pakko ostaa tai saada valmiissa paketissa.

En todellakaan tunne sisustuksen ammattisääntöjä, enkä seuraa tai yritä kopioida sisustuksen kuumimpia trendejä, vaan keskityn luomaan omaa silmääni miellyttävän kokonaisuuden, minkä koenkin itselleni tärkeimmäksi asiaksi. Omasta sisustuksestani sen verran, että vaikka olenkin minimalistisuuden ja designin suuri ihailija, ei pelkistetty tyyli tule todennäköisesti onnistumaan tällaiselta tavara- ja koriste-esinehamsterilta onnistumaan. Rakastan luonnonmukaisia värejä pienellä piristyksellä ja ruskean eri sävyt ovatkin vahvassa asemassa omassa asunnossani.


Erilaisilla kankailla ja materiaaleilla tunnelmaa saa luotua pulittamatta lompakkoaan tyhjäksi, ja niiden avulla sisustusta on myös esimerkiksi huonekaluihin verrattuna helpompi muunnella kun asunnon yleisilme alkaa kyllästyttää. Isomummolta peritty kahdenistuttava ja kirjava vuodesohva on saanut ylleen rauhallisen, beigen päällisen Ellokselta. Sohvatyynyjen yksiväriset päälliset ovat Annon, kuvioidut Vallilaa. Yhtenäiseen ja rauhalliseen värimaailmaan lisätty limenvihreä viltti on piristävä väriläikkä sohvalla.


Kiviset korurasiat ovat käsityötä Intiasta. Toisen olen ostanut itse, toinen on tuliainen maassa useammin vierailleilta isovanhemmilta. Rasioista taaempi toimittaa samalla kirjapainon virkaa seinähyllyllä.


Rakastan kynttilöitä! Tällaisia kuppeja minulla on itse asiassa kaksi, toinen koristamassa "olohuoneen" pöytää ja toinen tv-tason kulmalla traakkipuun valkoisen ruukun seurana. Kupit löytyivät kirpputorilta 50 sentin hintaan ja koristekivet Anttilasta. Lisäksi olen toteuttanut samaa DIY-ideaa kylpyhuoneessani, jossa valkoinen astia sai seurakseen kauniin kotilo- ja simpukankuorilajitelman.


Koristekivet ovat selvästi myös yksi heikkouteni. Suuri pöytäkoriste on lahja äidiltäni ja kuvassa näkyvän mehikasvin seuraksi siihen on istutettu myös muratti ja pieni kumiviikuna. Samalla sain kivasti "piilotettua" pienen arkkupakkaseni, joka möllötti kovin tylsänä eräässä kulmassa.


"Olohuone"-tilan jälkeen pieni kurkkaus makuualkoviini. Vaalea Jackson-nukkamatto on hankittu sunnuntaina Kodin Ykkösestä, helmalakana H&M Homesta yrityksen nettikaupasta, sekä päiväpeitto ja viltti Ikeasta. Kellokuosisia jättityynyjä minulla on sängyllä kaikkiaan neljä ja niiden päälliset ovat itse asiassa äitini ompelemat.


Makuualkovista löytyy korkea valkoinen hylly, johon hankitut tummat korit ovat myöskin Kodin Ykkösestä viime sunnuntailta ja käyvät paremmin kuin hyvin vaatesäilytykseen, sillä kaappitilaa tästä asunnosta ei ainakaan liikaa löydy.


Vaatesäilytys on tosiaan ollut välillä pienoinen ongelma, mutta rekkikaappiin sain lisää tilaa kopioimalla tämän rekki-idean poikaystäväni vanhempien makuuhuoneesta. Alkovin puolikorkeaan seinään kiinnitetty rekki on todellisuudessa Bauhausin pyyhetanko. Samalla saan ripustettua esiin muutamat suosikkitunikani ja -vaatteeni. Itse ainakin tykkään kuitenkin pitää esillä joitain kauniita vaatteita, kenkiä, koruja tai muita asusteita. Rakkaus pukeutumiseen saa pienessä vähäkaappisessa asunnossa näkyä, ei kaikkea tarvitse piilottaa (lue = tunkea) kaappien kätköihin.

Kyseessähän ei nyt ole varsinainen asuntoesittely, vaan halusin nostaa muutaman yksityiskohdan ja itse toteutettuja elementtejä esiin. Kekseliäisyydellä ja itse tekemälläkin saa paljon aikaan! Suoraan sanoen muutaman jutun kuvaamatta jättäminen jäi nyt harmittamaan, mutta ehtiihän tuota myöhemminkin tarinoida lisää sisustuksestakin :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...