perjantai 17. syyskuuta 2010

Wanted for Autumn: Jackets

Tästä starttaa blogin uusi, joskaan ei erityisen mielikuvituksellinen postaussarja, jonka julkaisut löytyvät kaikki sitten "wanted"-tunnisteen alta. Saman tunnisteen alle sijoitan tulevaisuudessa myös yksittäisiä kuolannan kohteita ja toivehankintoja, myös niitä jotka ovat kuvitteellisessa viisivuotissuunnitelmassani mahdollisesti haave vain.

kuvat: topshop.com

Varsinaista, minulle tavanomaista, selkeää ja suunnitelmallista ostoslistaa syksyn hankinnoista en ole saanut tähän mennessä vielä itselleni koottua ja siitä syystä halusinkin lähteä liikkeelle eri pukeutumisen alueista ja perusosista. Ehkäpä näistä muokkautuu samalla ostoslistani ja pystyn hieman näidenkin pohdintojeni avulla jäsentämään sekä järkiperäistämään paremmin syksyn ja syystalven hankintojani.

Useimmille uskoisin syyspuvuston täydentämisen alkavan juurikin takista. Omassa kaapissani minulla on valmiiksikin jo jonkinmoinen takkikokoelma, mutta sekin kaipaa tälle syksylle pientä päivitystä. Mikäpä muukaan on verkkokalvoilleni viimeaikoina lähes liimautunut kuin lentäjätakki, jonka paluu on tänä syksynä vahvempi kuin miesmuistiin (tai ainakin tämän neidin muistiin :D). Vaikka kelsi- ja karvavuoriset/-kauluksiset takit ovatkin tänä syksynä erityisen vahvasti pinnalla, aviator-takki on ajaton hankinta.

Kun vaatteen haluaa kestävän aikaa, kannattaa satsata laadukkaisiin materiaaleihin niissä puitteissa, kun se rahallisesti ja eettisesti on mahdollista. Tästä syystä metsästyksen alla olisi ensisijaisesti päälymateriaaliltaan nahkainen takki. Kaikki tähän mennessä löytämäni sopivat yksilöt ovat kuitenkin keinonahkasia, joten ajattelin jatkaa vielä etsintöjä jonkin aikaa. Nahka on keinonahkaa lämmittävämpää, se hengittää, eikä pikkupakkasillakaan ole vaarassa rapistua tai murentua keinonahkan tavoin. Nahka myöskin ikääntyy vuosien saatossa huomattavasti keinonahkaa kauniimmin. Karvavuori tosin pitää hyvin lämpimänä keinonahkassakin, mutta itselläni olisi tarkoitus löytää nimenomaan takki, joka on käyttökelpoinen vielä talvellakin leudommilla keleillä.

Kuvan takit ovat vähän sinnepäin, etsimäni yksilön ei ole välttämättä pakko olla se tyypillisin lentäjätakki, vaan kyseessä voi olla vahvoja vaikutteita saanut versiokin, karvakaulukset, vuori, nahkainen (myös mokkanahka käy) pintamateriaali. Harmi vain että juuri noista Topshopin takeista olisin voinut kelpuuttaa kumman tahansa heti, jos ne vain olisivat olleet nahkaa. Kokojakaan ei tosin tainnut olla edes jäljellä...

Tästä kuitenkin lähdetään liikkeelle, ja hyvin bongauksia tai vinkkejä otetaan mielihyvin vastaan! Sen verran on kuitenkin tullut jo oikeanlaista takkia metsästettyä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...